Jos haluaa edistää vaelluskalojen luonnontuotannon elpymistä, on syytä seurata virtavesien kutusoraikkoja ja niiden toimivuutta: Miksi ja miten jokin soraikko pysyy puhtaana ja miksi joku toinen hiekoittuu? Avainasemassa ovat tulvavirtaaman olosuhteet. Hitaassa virrannopeudessa soraikot hiekoittuvat ja liian kovassa virtauksessa ne huuhtoutuvat pois.

Luonnontilaisessa purossa lohikaloilla on ollut paljon nykyistä paremmat lisääntymisen edellytykset. Vesi oli puhtaampaa, virtaamavaihtelut pienemmät, uomat olivat reilusti kapeampia ja mutkittelevampia. Lisäksi luonnontilaisessa uomassa on ollut paljon tulvatasanteita, jotka poistavat uoman pohjaa pitkin kulkevaa kiintoainesta. Soraikot pysyivät tällaisessa uomassa paremmin puhtaana, koska uomassa liikkuvaa hienoainesta ei ollut niin paljon. Kun kalakannat olivat runsaat, ja kookkaita kutijoita oli enemmän, kuohkeuttivat emokalat itsekin kutukuoppien kaivuulla soraikkoja. Vesiluonnon häiriintyessä tulee sen sijaan kiintoaineslähteitä enemmän ja kutijoita vähemmän, ja siksi kutualueiden tilakin heikkenee. Vaelluskalakannat ovat nykypäivänä hyvä virtavesiluonnon yleistilan indikaattori, kun taas kutusoraikkojen kunto on varsinkin eteläisessä Suomessa vaelluskalakannan lisääntymisen suurimpia kompastuskiviä.

Kun ihminen on muokannut virtavesiä, on varsinkin aiemmin kunnostuksilla tarkoitettu perkauksia. Perkauksissa uomat suoristettiin, levennettiin ja tulvarannat poistettiin. Mikään virtavesi ei kuitenkaan pysy suorana, vaan alkaa rantaeroosion seurauksena ajan kanssa mutkittelemaan. Luonnolliset esteet, kuten kivet ja uomaan kaatuneet puut ja oksat, lisäävät virtausten monipuolisuutta. Kun uoma kaventuu ja saa tulvatasanteita, virta normaalisti myös syvenee. Nykyään kunnostuksilla tarkoitetaankin pikemminkin elinympäristöjen palauttamista ja luonnonmukaisuutta lisääviä toimia, eli vesiluonnon ekologista tilaa parantavia ja vaelluskaloja hyödyttäviä toimenpiteitä.

Virtakutuisen kalan kutupaikkaa tehtäessä ovat veden syvyys ja virrannopeus kenties keskeisimmät seikat. Kutupaikkoja on kunnostuksissa aina jonkin verran tehty soraistamalla, mutta jos soran sekaan kulkeutuu hiekkaa, ei niistä synny poikasia. Kutupaikkojen puhtaus ja laatu ovatkin tärkeämpiä kuin niiden määrä. Muutama yksittäinen hyvin toimiva soraikko voi tuottaa riittävän määrän pienpoikasia täyttämään puron tai kosken poikastuotannollisen potentiaalin. Huonostikin toimiva soraikko voidaan puolestaan monessa tapauksessa saada toimimaan täsmäkunnostuksella.

Hiekkoituneissa soraikoissa lisääntyminen on heikkoa

Soraikkoja tehtäessä tulvan vaikutukset on ensiarvoisen tärkeää ottaa huomioon. Jos tulvavesien vaikutuksia ei osata huomioida, on vaara että kutusoraikon kunnostuksissa paikanvalinnassa epäonnistutaan tai kutualueen perusmuotoilu jää kunnostuksissa puutteelliseksi. Maamme reilusta 2000 kunnostetusta koskesta aivan liian monessa pienpoikasia ei synny ollenkaan, koska soraikot ovat niin huonossa kunnossa.

Samassa koskessa tai purossa voi kovemmilla virtauksilla olla niin huuhtoutumisvaarassa olevia soraikoita kuin uhkaavasti hiekoittumassa olevia soraikoita. Vaikka soraikot alivirtaamalla saattavat olla päällisin puolin samanlaisessa virrassa ja samannäköisiä, niiden ongelmat ovat silti päinvastaisia. Erot korostuvat ja selittyvät tulvavirtausten olosuhteilla. Siksi ei riitä, että kutusoraikkoja kartoitetaan alivirtaaman aikaan. Pitää myös verrata tilanteisiin tulvaoloissa ja selvittää soraikon hiekoittuminen.

Soraikoiden puhtaanapysymistä voidaan parantaa täsmäkunnostuksella ja siten tehostaa kalojen kudun onnistumista. Kutupaikan hienosäätö voi vähimmillään tarkoittaa esimerkiksi muutaman kivien siirtoa, pientä virranohjainta, soraikon parempaa sijoittamista tai hiekottuneen soraikon kuohkeuttamista. Jos kaikki sora on kadonnut virran mukana, tarvitaan luonnollisesti myös uuden soran lisäämistä.

Monesti kutusora voi olla liian hitaassa virrassa ja tämän takia se toimii hiekankeräimenä. Monissa koskissa on soraa, mutta epäedullisessa paikassa. Jos sorat ovat luonnottoman leveässä kohdassa, on virrannopeus tulvilla suhteessa hitaampi, 10-20 cm/s. Silloin ensisijainen lääke voi olla uoman pienimuotoinen kavennus, mikä parantaa virrannopeutta. Kutusoraikossa saisi mielellään olla virtausta 25-50 cm/s, tai jopa enemmän. Myös kutusoraikon koostumus vaikuttaa sen vakauteen: Yksittäiset isommat kivet edistävät soraikon parempaa paikallaan pysymistä.
Kutusoraikot kaipaavat parempaa huomiota, kartoittamista ja kutupohjista huolehtivia paikallisia toimijoita. Tarvetta monipuoliselle soraikkoseurannalle ja ylläpidolle on lähes kautta koko maan. Kutusoraikoiden seurantaa ja ylläpitoa on Ruotsissa ja Tanskassa tehty jo usean vuosikymmenen ajan. Siellä soraikkojen puhdistamiseen on myös kehitetty omia erikoistyökaluja. Viime vuosina entistä useammilla suomalaisilla virtavesien kunnostus- ja elvytyskohteilla soraikkojen seurantaan on myös alettu kiinnittää yhä enemmän huomiota.

Yksi soraikkojen ylläpidon ja seurannan pilottikohde Suomessa on Helsingissä sijaitseva Haaganpuro, jossa kutusoraikkoja on täydennyskunnostettu menestyksellisesti. Pieni kaupunkipuro toimii tässä tapauksessa yhtenä esimerkkikohteena alan ammattilaisille sekä muille kunnostushankkeiden vetäjille. Haaganpuro on paikallisten virtavesiaktiivien, Helsingin kaupungin, Vaelluskala ry:n ja Virtavesien hoitoyhdistyksen kunnostama kohde. Haaganpuron kunnostusmenetelmien kehittämistä on tehty Maa- ja metsätalousministerön rahoittamien virtavesien kunnostushankkeiden puitteissa. Median edustajille, asiantuntijoille ja muille aiheesta kiinnostuneille voidaan järjestää opastettu tutustuminen. Haaganpuron pääkohde on Kauppalanpuistossa, eli Helsingin keskustasta vain 5 kilometriä pohjoiseen.

Lisätietoa: www.vaelluskala.net

Kunnostuskohteen tarkempi opastus: iktyonomi Henrik Kettunen, p. 050-5949725, henrik.kettunen@vaelluskala.net tai virtavesien harrastekunnostaja Teemu Mökkönen, teemu.mokkonen@gmail.com