Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa: heti
21.9.2018
Vaelluskala ry
Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura ry
Urbaani taimen ei ole mikään satuolento, maamme parhaat taimenpitoisimmat virtavedet löytyvät aivan Helsingin keskustan tuntumasta, pienistä lähdepitoisista ja talkoin kunnostetuista kaupunkipuroista.
Vantaanjoen taimen on viime vuosina lähtenyt mallikkaasti elpymään. Taimenen runsastuminen nojaa ensisijaisesti sivupurojen talkookunnostuksiin. Vantaanjoen alin sivuhaara, Longinoja on virtavesikunnostuksen tunnetuimpia menestystarinoita Suomessa. Longinojan elvyttäminen alkoi 20 vuotta sitten kun Suomalaisen kalastusmatkailun edistämisseura (SKES) kotiutti puroon taimenet. Tämän jälkeen talkookunnostuksia on järjestetty vuosittain, kertoo SKES:n purokunnostusmestari Juha Salonen.
Media on tervetullut tutustumaan Longinojan ja Haaganpuron purokunnostuksiin – tule ja koe perinteinen talkoohenki
Länsi-Helsingin Haaganpurolla taimenkanta on puolestaan saatu jyrkkään nousuun purolla kehitettyjen uudenlaisten täsmäkunnostus-menetelmien ansiosta. Uoman kaventamisella parannetaan kutusoraikkojen virrannopeuksia, mikä edistää niiden puhtaana pysymistä ja kudun onnistumista. Uomankavennukset ovat purokohteissa tärkeitä, koska muuten kookkaat emokalat joutuvat kutemaan liian hitaaseen virtaan, jossa mäti ei saa happea ja kuolee. Uomankavennuksilla ja soraikkojen puhdistuksilla Haaganpuron poikasmäärä on kahdessa vuodessa kymmenkertaistettu, kertoo iktyonomi Henrik Kettunen.
Kaupunkiympäristössä julkisuus suojelee taimenta paremmin kuin salailu. Longinojalla tietoisuutta taimenista on edistetty järjestämällä suosittuja opastettuja kuduntarkkailuretkiä. Lokakuussa puron varteen avataan Helsingin kaupunkiympäristön toteuttama luontopolku, joka on toteutettu puroaktiivien aloitteesta. Lokakuun lopulla puronvarsiin kertyy kiinnostuneita tarkkailijoita, kun monikiloiset kututaimenet kiihkeästi molskivat matalassa vedessä. Taimenten kuduntarkkailu on monelle unohtumaton elämys ja talkoissa city-taimenia pääsee omin käsin auttamaan.
Media on tervetullut tutustumaan uudenlaisiin täsmäkunnostus-talkoisiin Haaganpurolle la 22.9 kello 10-15 ja Longinojalle su kello 10-16. Talkoita tehdään yhdessä Helsingin kaupungin, Virtavesien hoitoyhdistyksen, Vaelluskala ry:n sekä asukasyhdistysten kanssa.
Lisätietoja Henrik Kettunen, p. 050-5949725
Haaganpuro muissa kanavissa