Maunulanpuroa on kunnostettu ja elvytetty jo 17 vuoden ajan. Siihen mahtuu monenlaisia pienempiä ja astetta isompiakin vastoinkäymisiä. Nyt haasteet alkaa olla selätetty, kunnostukset on tehty mallikkaasti, ja on hyvien uutisten aika. Viime syksynä purolla havaittiin ennätysmäärä taimenten kutua. Nyt koko seurantahistorian ensimmäiset pienpoikaset ovat kuoriutuneet mätimunista, ja kömpineet viime syksynä ensimmäisenä kudetulta pesältä. Löysimme 17 pienpoikasta Maunulanpuron viime syksyn hienoimmalta kutupesältä. Tämä oli hyvin odotettu ilouutinen.

Useimmat alueen pesät on kudettu niin myöhään syksyllä, etteivät useimmat pienpoikaset vielä ole kerinneet kömpimään soraikoista ulos. On odotettavaa että myös Maunulanpurolla, kuin myös Haaganpuron alemmilla osuuksilla poikasmäärät tulevat toukokuun aikana paranemaan. Taimenia on mahdollista yrittää katsella rannalta käsin myös päivällä. Illan hämärtyessä ja taskulampulla noin 2 sentin mittaiset poikaset on helpoiten löydettävissä ja laskettavissa. Pienpoikaset viihtyvät parhaiten hyvin hidasvirtaisessa rantamatalassa.